KATOLINEN RIPPIJÄRJESTELMÄ

"Kun kirkko väittää olevansa oikeutettu antamaan syntejä anteeksi, on siitä seurauksena, että katolilaiset luulevat itsellään olevan vapauden tehdä syntiä; ja se tapa, jolla synti on tunnustettava, ennen kuin sen saa anteeksi, on myös omiaan rohkaisemaan synninteossa. Se, joka polvistuu syntisen ihmisen edessä ja tunnustuksessaan paljastaa sydämensä salaiset ajatukset ja aivoitukset, halventaa ihmisyyttään ja alentaa sielunsa jokaista jaloa vaistoa. Ilmaisemalla elämänsä synnit papille — erehtyvälle, syntiselle ja kuolevaiselle ihmiselle, joka lisäksi usein on juoppouden ja siveettömyyden turmelema — hän alentaa luonteen ihannetta ja tulee sen kautta saastutetuksi. Hän kuvittelee Jumalan syntisen ihmisen kaltaiseksi, sillä pappi on Jumalan edustajana. Tämä alentava synnin tunnustaminen toiselle ihmiselle on salainen lähde, mistä on virrannut paljon sitä pahaa, joka saastuttaa maailman ja kypsyttää sen lopullisesti hävitettäväksi. Mutta nautinnonhaluisesta ihmisestä tuntuu miellyttävämmältä tunnustaa synnit vertaiselleen kuolevaiselle ihmiselle kuin avata sydän Jumalalle. Ihmisluonnolle on katumusharjoitus helpompi asia kuin synnin hylkääminen. On helpompi kiduttaa lihaansa säkissä ja nokkosissa tai kiusallisissa kahleissa kuin ristiinnaulita lihan himot. Lihallinen sydän on halukkaampi kantamaan raskasta ihmisten iestä kuin taipumaan Kristuksen ikeen alle.

RISTIN ULKONAINEN KUNNIOITTAMINEN

Rooman kirkon ja Kristuksen ensimmäisen tulemisen aikana toimineen juutalaisen kirkon välillä on huomattavaa yhtäläisyyttä. Samalla kun juutalaiset salassa polkivat kaikkia Jumalan lain periaatteita, he ulkonaisesti olivat tarkkoja sen määräysten noudattamisessa, lisäten siihen vielä omat täsmennyksensä ja perimätietonsa, jotka tekivät lainkuuliaisuuden rasittavaksi ja tuskalliseksi. Samoin kuin juutalaiset sanoivat kunnioittavansa lakia, väittävät katolilaiset kunnioittavansa ristiä. Mutta korottaessaan Kristuksen kärsimysten vertauskuvaa he elämässään kieltävät Hänet, jota vertauskuva edustaa.

Roomalaiskatolisen uskon tunnustajat asettavat ristin kirkkoihinsa, alttareilleen ja vaatteisiinsa. Kaikkialla nähdään risti kunniamerkkinä. Kaikkialla sitä ulkonaisesti kunnioitetaan ja korotetaan. Mutta Kristuksen opetukset haudataan järjettömien muinaistarujen, väärien selitysten ja kohtuuttomien vaatimusten paljouden alle. Tekopyhiä juutalaisia koskevat Vapahtajan sanat: »He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa» (Matt.23:4), soveltuvat vielä paremmin Rooman kirkon johtajiin. Tunnollisia sieluja pidetään alituisessa pelossa, saattaen heidät pelkäämään loukatun Jumalan vihaa, samalla kun monet kirkon arvohenkilöt elävät ylellisyydessä ja aistillisissa nautinnoissa.

Kuvien ja pyhäinjäännösten palvonta, pyhimysten avuksihuutaminen ja paavin korottaminen ovat Saatanan juonia ihmisten mielen kääntämiseksi pois Jumalasta ja Hänen Pojastaan. Saattaakseen heidät perikatoon hän koettaa kääntää heidän huomionsa pois siitä ainoasta olennosta, jonka kautta he voivat pelastua. Hän haluaa suunnata heidän ajatuksensa sellaiseen, mikä voidaan asettaa Hänen tilalleen, joka on sanonut: »Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.» Matt.11:28.

SYNKKÄÄ HISTORIAA

Saatanan alituisena pyrkimyksenä on esittää väärin Jumalan luonne, synnin luonto ja ne tärkeät asiat, joista on kysymys suuressa taistelussa. Hänen viisastelunsa vähentää Jumalan lain velvoittavuutta ja antaa ihmisille vapauden tehdä syntiä. Samalla kertaa hän johtaa heidät muodostamaan vääriä käsityksiä Jumalasta, niin että he pelkäävät ja vihaavat Häntä pikemmin kuin rakastavat. Omalle luonteelleen ominaisen julmuuden hän selittää Luojalle kuuluvaksi. Se on saanut muodon uskontojärjestelmissä ja ilmenee palvontatavoissa. Siten ihmisten mielet sokaistuvat ja Saatana saa heidät asiamiehikseen taistelemaan Jumalaa vastaan. Väärät käsitykset Jumalan ominaisuuksista saivat pakanakansat uskomaan, että ihmisuhrit olivat välttämättömät Jumalan suosion saavuttamiseksi; ja kauheita julmuuksia harjoitettiin epäjumalanpalveluksen eri muotojen vallitessa.

Roomalaiskatolinen kirkko, jossa pakanuus ja kristinusko ovat yhtyneet ja joka pakanain tavoin on väärin esittänyt Jumalan luonnetta, on turvautunut menettelytapoihin, jotka ovat yhtä julmia ja inhottavia kuin pakanain. Rooman ylivallan aikana oli kidutusvälineitä, joita käytettiin ihmisten pakottamiseksi tunnustamaan sen oppia. Niitä varten, jotka eivät suostuneet sen vaatimuksiin, oli rovio. Verilöylyjä oli niin paljon, että surmattujen luku tulee ilmi vasta tuomiopäivänä. Kirkon arvohenkilöt koettivat mestarinsa, Saatanan, johdolla keksiä menettelytapoja, jotka aiheuttaisivat suurinta mahdollista tuskaa, lopettamatta uhrin elämää. Monessa tapauksessa tuota helvetillistä toimitusta pitkitettiin inhimillisen kestokyvyn rajalle saakka, kunnes luonto sortui taistelussa ja kärsijä tervehti kuolemaa suloisena vapautuksena.

Sellainen oli Rooman vastustajien kohtalo. Omia kannattajiaan se piti kurissa ruoskimisella, näännyttävällä nälällä ja ruumiin vaivaamisella kaikin mahdollisin sydäntä särkevin tavoin. Turvatakseen taivaan suosion parannuksen tekijät rikkoivat Jumalan lakeja rikkomalla luonnon lakeja. Heitä opetettiin katkaisemaan ne siteet, jotka Jumala on solminut siunatakseen ja ilahduttaakseen ihmisten maallista vaellusta. Hautausmaat kätkevät miljoonia uhreja, jotka kuluttivat elämänsä turhiin yrityksiin masentaa luonnolliset taipumuksensa ja tukahduttaa Jumalalle vastenmielisinä kaikki lähimmäisiinsä kohdistuvat myötämielisyyden ajatukset ja tunteet.

Jos me haluamme saada jonkinlaisen käsityksen siitä päättäväisestä julmuudesta, mitä Saatana on harjoittanut vuosisatojen kuluessa, ei niiden keskuudessa, jotka eivät koskaan ole kuulleet Jumalasta, vaan itse kristikunnan sydämessä ja kaikkialla kristityssä maailmassa, meidän tarvitsee vain silmäillä paavikunnan historiaa. Tämän jättiläismäisen pettämisjärjestelmän avulla pimeyden ruhtinas toteuttaa suunnitelmaansa, tuottaen häpeää Jumalalle ja kurjuutta ihmisille. Ja kun näemme, miten hänen onnistuu salata itsensä ja suorittaa työnsä kirkon johtajien avulla, voimme paremmin ymmärtää, miksi hänellä on niin suuri vastenmielisyys Raamattua kohtaan. Jos sitä luetaan, opitaan tuntemaan Jumalan armo ja rakkaus; nähdään, ettei Hän aseta ihmisille mitään noista raskaista taakoista. Jumala odottaa vain särjettyä ja murtunutta sydäntä, nöyrää, kuuliaista henkeä.

Kristuksen elämässä ei ole ainoatakaan esimerkkiä, joka kehottaisi ihmisiä sulkeutumaan luostareihin, tullakseen sopiviksi taivaaseen. Hän ei ole milloinkaan opettanut, että rakkaus ja myötätunto olisi tukahdutettava. Vapahtajan sydän oli täynnä rakkautta. Mitä lähemmäksi ihminen pääsee siveellistä täydellisyyttä, sitä herkkätuntoisempi hän on, sitä tarkempi hänen synninhavaitsemiskykynsä ja sitä syvempi hänen myötätuntoisuutensa kärsiviä kohtaan. Paavi väittää olevansa Kristuksen sijainen. Mutta kuinka hänen luonteensa kestää vertailua Kristuksen luonteen kanssa? Tiedetäänkö Kristuksen milloinkaan jättäneen ihmisiä toimitettavaksi vankilaan tai piinapenkkiin sen tähden, että he eivät kunnioittaneet Häntä taivaan kuninkaana? Kuultiinko Hänen tuomitsevan kuolemaan niitä, jotka eivät ottaneet Häntä vastaan? Kun erään samarialaisen kylän asukkaat eivät ottaneet Häntä vastaan, Hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes närkästyivät ja sanoivat: »Herra, tahdotko, niin sanomme, että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäköön heidät?» Luuk.9:54. Jeesus katsoi säälien opetuslapsiinsa, nuhteli heitä tylyydestä ja sanoi: »Ihmisen Poika ei ole tullut hukuttamaan ihmisiä vaan pelastamaan.» Luuk.9:56, engl, käänn. muk. Miten kokonaan Kristuksen hengestä poikkeava onkaan Hänen luulotellun sijaisensa henki!"

Katso alla oleva pastori Henriques'in video nykyisen paavinvallan salaisista hankkeista, joissa maan kuninkaat ja rikkaat ovat osallisina.