Kaikkina aikoina Kristuksen todellinen seurakunta on koostunut Hänelle uskollisista uudestisyntyneistä, Kristuksen tähden armahdetuista syntisistä. He olivat siirtyneet kuolemasta elämään uskonsa tähden Raamatun Jeesukseen. Keskiajan pimeydessä puhkesi loistamaan kirkkaita tähtiä. Heidän välityksellään Yehovah alkoi hälventää katolisuuden pimeyttä. Poimin heitä esiin Yehovah'n sanansaattajan Ellen Whiten kirjasta ”Lunastuksen Historia”.

John Wycliff

”Neljännellätoista vuosisadalla nousi Englannissa ’uskonpuhdistuksen kointähti.’ John Wycliff ei ollut ainoastaan Englannin, vaan koko kristikunnan uudistuksen sanansaattaja. Hän oli puritaanien kantaisä, ja hänen aikansa oli keidas erämaassa.” sivu 265.

”Hänen elämänsä suuri työ oli Raamatun kääntäminen englanninkielelle. Tämä oli ensimmäinen täydellinen englanninkielinen käännös mitä koskaan oli suoritettu. Kirjapainotaidon ollessa silloin vielä tuntematon oli kirjan monistaminen hyvin hidasta ja vaivalloista kopioimistyötä. Mutta tämä työ kuitenkin tehtiin, ja Englannin kansa sai Raamatun omalla kielellään. Täten Jumalan Sanan valo alkoi levittää säteitään pimeyteen. Jumalan käsi valmisti tietä suurelle uskonpuhdistukselle.” sivu 265.

”Wycliffin vihollisten yritykset pysähdyttää hänen työnsä ja riistää hänen henkensä epäonnistuivat, ja hän kuoli kuusikymmentäyksivuotiaana rauhassa juuri suorittaessaan alttaripalvelusta.” sivu 266.

John Huss

”Wycliffin kirjoitukset johdattivat böömiläisen John Hussin hylkäämään monia roomalaisuuden erehdyksiä ja liittymään uskonpuhdistustyöhön. Wycliffin tavoin Husskin oli jalo kristitty, oppinut mies ja järkkymättömän uskollinen totuudelle. Hänen vetoomuksensa Raamattuun ja hänen pelkäämättömät ja ankarat arvostelunsa papiston pahennusta herättävästä siveettömästä elämästä, herättivät laajalti huomiota, ja tuhannet ottivat vastaan puhtaan uskon. Tämä nostatti paavin ja prelaattien, pappien ja munkkien suuttumuksen, ja Huss sai kutsun tulla Konstanzin kirkolliskokouksen eteen vastaamaan syytettynä kerettiläisyydestä. Saksan keisari antoi hänelle turvakirjan, ja hänen saapuessaan Konstanziin paavi vakuutti hänelle henkilökohtaisesti, ettei hänelle tapahtuisi mitään vääryyttä.

Pitkän kuulustelun jälkeen, jossa Huss puolusti totuutta, häntä vaadittiin valitsemaan joko peruuttaa oppinsa tai kuolla. Hän valitsi marttyyrin kohtalon, ja nähtyään kirjansa annetuksi liekkien ruoaksi hänet itsensäkin poltettiin roviolla. Kokoontuneitten kirkon ja valtion mahtimiesten läsnäollessa tämä Jumalan palvelija oli esittänyt juhlallisen ja uskollisen vastalauseen paavillisen pappisvallan tapainturmelusta vastaan. Hänen surmaamisensa, jolla häpeämättä rikottiin mitä juhlallisin, julkinen lupaus suojeluksesta, osoitti koko maailmalle Rooman petollisen julmuuden. Tietämättään totuuden viholliset edistivät sitä asiaa, jota he turhaan koettivat tuhota.” sivu 266.

”Paavinvallan vahvistamiseksi ja laajentamiseksi ponnisteltiin edelleen uutterasti, mutta samanaikaisesti kun paavit yhä julistivat olevansa Kristuksen edustajia, heidän elämänsä oli niin turmeltunutta, että se herätti inhoa kansassa. Kirjapainotaidon keksiminen auttoi Raamatun leviämistä yhä laajemmalle, ja monet näkivät, ettei paavillisilla opeilla ollut tukea Jumalan Sanassa.” sivut 266, 267.

Martti Luther

”Ensimmäisiä niiden joukossa, jotka Jumala oli kutsunut johtamaan seurakuntaa paavillisesta pimeydestä puhtaan uskon valoon, oli Martti Luther. Innokkaana, hartaana ja uskollisena, tuntematta muuta pelkoa kuin jumalanpelon ja tunnustamatta muuta uskonnonperustusta kuin Pyhän Raamatun, Luther oli mies omaa aikaansa varten ja Jumala suoritti hänen välityksellään suuren työn uskon puhdistamiseksi kirkossa ja maailman valistamiseksi.” sivu 268.

”Uskonpuhdistajan kirjoitukset ja opit levisivät kaikkien kristillisten kansakuntien keskuuteen. Työ levisi Sveitsiin ja Hollantiin. Hänen kirjoituksiansa kulkeutui Ranskaan ja Espanjaan. Englannissa hänen opetuksensa otettiin vastaan elämän sanana. Totuus levisi myös Belgiaan ja Italiaan. Tuhannet heräsivät kuolemankaltaisesta horroksestaan uskonelämän iloon ja toivoon.” sivu 270.

”Rooma päätti tuhota Lutherin, mutta Jumala oli hänen puolellaan. Hänen opeistaan kuultiin kaikkialla – luostareissa, tölleissä, ylhäisten palatseissa, yliopistoissa, kuninkaitten linnoissa – ja kaikkialla nousi jaloja miehiä tukemaan hänen yrityksiään.

Vetoomuksessaan keisariin ja Saksan aatelistoon kristikunnan uskonpuhdistuksen puolesta Luther kirjoitti paavista: ’On hirveätä katsella miestä, joka nimittää itseään Kristuksen viransijaiseksi ja esiintyi suuremmassa loistossa kuin mikään keisari. Onko tämä köyhän Jeesuksen tai nöyrän Pietarin kaltaista? He sanovat hänen olevan maailman herra! Mutta Kristus, jonka sijainen hän väittää olevansa, on sanonut: ’Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta.’ Voiko viransijainen vallassa ylittää ylempänsä herruuden?” sivu 271.

”Kun paavillinen bulla saavutti Lutherin, hän sanoi: ’Halveksin ja moitin sitä, sillä se on jumalaton, väärä… Se tuomitsee itsensä Kristuksen. Iloitsen saadessani kärsiä sellaista asian parhaaksi. Tunnen jo sydämessäni suuren vapauden, sillä tiedän ainakin sen, että paavi on antikristus ja että hänen istuimensa on itsensä Saatanan valtaistuin.’” sivu 271.

”Minä näin, että Luther oli innokas ja harras, rohkea ja peloton nuhdellessaan syntiä ja julistaessaan totuutta. Hän ei peljännyt jumalattomia ihmisiä eikä pahoja henkiä, sillä hän tiesi, että hänen kanssaan oli Olento, joka on mahtavampi kuin ne kaikki yhteensä. Lutherilla oli intoa, rohkeutta ja uljuutta siinä määrin, että hän aika ajoin oli mennä äärimmäisyyksiin...” sivut 275, 276.

Philipp Melanchthon

”… Mutta Jumala kutsui Melanchthonin, jolla oli juuri vastakkainen luonne, auttamaan Lutheria uskonpuhdistustyön eteenpäin viemisessä. Melanchthon oli ujo, arka ja varovainen sekä hyvin kärsivällinen. Hän oli Jumalan suuresti rakastama. Hänen raamatuntuntemuksensa oli suuri ja hänen arvostelukykynsä ja viisautensa erinomainen. Hän rakasti Jumalan asiaa yhtä suuresti kuin Lutherkin. Jumala yhdisti näiden miesten sydämet, niin että heistä tuli erottamattomia ystäviä. Luther oli suureksi avuksi Melanchthonille tämän ollessa vaarassa pelätä ja vitkastella, ja Melanchthon vuorostaan auttoi suuresti Lutheria hänen ollessaan vaarassa edetä liian nopeasti.

Melanchthonin kaukonäköinen varovaisuus torjui monesti vaikeudet, joita asialle olisi saattanut koitua, jos työ olisi jäänyt yksinomaan Lutherin tehtäväksi, ja usein taas työ ei olisi edistynyt, jos se olisi ollut yksin Melanchthonin johdossa. Minulle näytettiin Jumalan viisaus siinä, että Hän valitsi nämä kaksi miestä viemään uskonpuhdistustyötä eteenpäin.” sivu 276.

William Tyndale

”Samanaikaisesti Kun Luther avasi suljetun Raamatun Saksan kansalle, Jumalan Henki johti Tyndalen tekemään saman Englannille. Hän tutki ahkerasti pyhiä kirjoituksia ja julisti pelkäämättä totuudesta saamaansa vakaumusta vaatien, että kaikki opit oli koeteltava Jumalan Sanalla. Hänen intonsa vain yllytti paavilaisten vastustusta. Eräs oppinut katolinen tohtori, joka antautui väittelyyn hänen kanssaan, julisti: ’Meille olisi parempi olla ilman Jumalan lakia kuin ilman paavin lakia.’ Tyndale vastasi: ’Uhmaan paavia ja kaikkia hänen lakejaan, ja jos Jumala säästää henkeni, niin ennen pitkää saan aikaan sen, että auraa vetävä poika tuntee enemmän Raamattua kuin te.’

Vakaa aikomus toimittaa Uusi Testamentti kansalle sen omalla kielellä, mitä hän oli alkanut pitää vireillä, oli nyt varmistunut, ja hän ryhtyi heti työhön. Koko Englanti näytti liittyvän häntä vastaan, ja hän päätti etsiä suojaa Saksasta. Siellä hän alkoi painaa englanninkielistä Uutta Testamenttia, ja hän julkaisi vielä samana vuonna toisen painoksen.

Lopulta hän sai todistaa uskostaan marttyyrikuolemalla, mutta hänen valmistamansa aseet ovat tehneet toisille sotilaille mahdolliseksi taistella halki vuosisatojen aina meidän aikaamme asti.” sivut 276, 277.

Ja näin jatkuu luettelo uskonpuhdistajista, joiden suurin vastustaja oli paavinvalta: John Knox, Hugh Latimer, Nicholas Ridley jne., ”Barnes ja Frith, Tyndalen uskolliset ystävät, nousivat puolustamaan totuutta. Ridley ja Cranmer seurasivat heitä… Raamattu oli heidän ohjeensa, ja sen ratkaistavaksi he asettivat kaikki opit ja väitteet. Usko Jumalaan ja Hänen Sanaansa ylläpiti näitä pyhiä miehiä heidän antaessaan henkensä polttoroviolla.” sivu 227.

”Uskonpuhdistus ei, kuten monet otaksuvat, päättynyt Lutherin kuolemaan. Sitä on jatkettava tämän maailman historian loppuun asti. Lutherin suurena tehtävänä oli heijastaa toisille sitä valoa, jonka Jumala oli antanut loistaa hänelle; kuitenkaan hän ei saanut kaikkea maailmalle annettavaa valoa. Lutherin ajasta meidän päiviimme asti on Raamattuun nähden jatkuvasti loistanut uutta valoa, ja alituiseen on ilmennyt uusia totuuksia.

Luther ja hänen tytoverinsa suorittivat jalon työn Jumalan asialle, mutta Rooman kirkosta tulleina ja sen oppeja aikaisemmin kannattaneina ja niihin uskoneina ei voitu odottaakaan heidän osaavan erottaa kaikkia sen erehdyksiä. Heidän tehtävänään oli murtaa Rooman kahleet ja antaa maailmalle Raamattu; mutta heiltä jäi paljastamatta tärkeitä totuuksia, ja suuria erehdyksiä, joita he eivät hyljänneet. Useimmat heistä pyhittivät edelleen sunnuntaita ja muita paavillisia juhlia. He eivät tosin katsoneet sillä olevan mitään jumalallista arvovaltaa, mutta uskoivat, että sitä tuli pitää yleisesti sovittuna jumalanpalveluspäivänä. Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia, jotka kunnioittivat neljännen käskyn sapattia. Kirkon uskonpuhdistajista on annettava kunniasija niille, jotka puolustivat kaikkien, vieläpä protestanttienkin, yleisesti hylkäämää totuutta – niille, jotka kannattivat neljännen käskyn lainvoimaisuutta ja Raamatun sapatin velvoitusta (perjantai-illasta lauantai-iltaan). Kun uskonpuhdistus lakaisi pois sen pimeyden, joka oli levännyt koko kristikunnan yllä, sapatinpitäjiä ilmestyi monissa maissa.” sivu 278.

Nyt on suuri uskonpuhdistus tehty tyhjäksi. Uskonpuhdistajien työn perustalle syntyneet protestanttiset seurakunnat ovat vajonneet jälleen takaisin luopumukseen ja palanneet äitikirkon huomaan. Yhdessä he juhlivat: ”Protest is over!” Tämän on saanut aikaan osaltaan ekumeeninen liike, jossa suurin osa seurakuntia on tavalla tai toisella mukana, myöskin Adventtikirkko ”tarkkailiajäsenenä”. Näin ovat jälleen täyttymässä Paavalin kautta annetut sanat: ”Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä (Jeesuksen tulemuksen päivä) ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala” 2Tess.2:3,4.

Olkoon mottomme yhä varmempi: ”Raamattu, yksin Raamattu!” Aamen.