Jatkan Jumalan sanansaattajan Ellen G. Whiten todistuksia pyhien suuresta vapautuksesta mainiosta kirjasta SUURI TAISTELU Kristuksen ja Saatanan välillä Osa II, sivulta 623 eteenpäin:

"Kaikkien niiden elämässä, jotka hylkäävät totuuden, on hetkiä, jolloin omatunto herää, mieleen tulevat tekopyhän elämän kiusalliset muistot ja sielua vaivaa hedelmätön suru. Mutta mitä on tämä verrattuna jumalattomien tuskaan silloin, ”kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä”. Sananl.1:27. Ne, jotka olisivat halunneet tuhota Kristuksen ja Hänen uskollisen kansansa, näkevät nyt heidän yllään olevan kirkkauden. Keskellä omaa kauhuaan he kuulevat pyhien riemuiten huudahtavan: ”Katso, tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme meitä pelastamaan.” Jes.25:9.

Maan horjuessa, salamain leimutessa ja ukkosen jyristessä Jumalan Pojan ääni kutsuu nukkuvat pyhät esiin. Katseltuaan heidän hautojaan Hän kohottaa kätensä taivasta kohti ja huutaa: ”Herätkää, herätkää, herätkää te, jotka nukutte maan tomussa, ja nouskaa ylös!” Kaikkialla maapallolla vanhurskaat kuolleet kuulevat tuon äänen; ja ne, jotka sen kuulevat, saavat elää. Tuo kaikista kansanheimoista, sukukunnista, kielistä ja kansoista koottu suunnattoman suuri joukko ympäröi koko maapallon. Se tulee kuoleman vankilasta puettuna katoamattomaan kirkkauteen ja huutaen: ”Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi.” 1Kor.15:55. Sitten elossa olevat vanhurskaat ja kuolleista nousseet pyhät yhdistävät äänensä pitkään, riemuitsevaan voitonhuutoon.

Kaikki nousevat haudoistaan saman kokoisina kuin he olivat niihin pantaessa. Aadam, joka seisoo ylösnousseiden joukossa, on suuri ja ylevä, vain vähän pienempi kuin Jumalan Poika. Hän on huomattava vastakohta myöhempiin sukupolviin kuuluville; ja tämä jo yksinään osoittaa, miten paljon ihmiskunta on huonontunut alkuperästään. Mutta kaikki nousevat ylös ikuisen nuoruuden virkeydessä ja voimassa. Alussa ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, ei ainoastaan luonteeltaan, vaan myös muodoltaan ja kasvonpiirteiltään. Synti turmeli ja melkein hävitti ihmisessä olevan Jumalan kuvan. Mutta Kristus tuli palauttamaan sen, mikä oli menetetty. Hän on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi. Synnin saastuttama, kuolevainen, turmeltuva, vailla kauneutta oleva muoto tulee täydelliseksi, kauniiksi ja kuolemattomaksi. Kaikki viat ja epämuodostumat ovat jääneet hautaan. Saaden pääsyn elämän puulle kauan sitten menetetyssä Eedenissä lunastetut kasvavat saman kokoisiksi, kuin ihmiset olivat alkuperäisessä onnellisessa tilassaan. (Mal.4:2:ssa sanotaan KJV:n mukaan, että Herran nimeä pelkäävät ”kasvavat” niinkuin syöttövasikat.) Synnin kirouksen viimeisetkin jäljet poistetaan ja Kristuksen uskolliset palvelijat esiintyvät ”pyhässä kaunistuksessa”, heijastaen hengessään, sielussaan ja ruumiissaan Herransa täydellistä kuvaa. Oi ihmeellistä pelastusta, jota on kauan julistettu, kauan toivottu ja hartaasti odottaen tutkittu, mutta ei vielä koskaan täysin käsitetty.

Elossa olevat pyhät muutetaan ”yhtäkkiä, silmänräpäyksessä”. Jumalan äänen kuuluessa heidät kirkastettiin. Nyt he tulevat kuolemattomiksi, ja yhdessä ylösnousseiden pyhien kanssa heidät temmataan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin. Enkelit ”kokoavat Hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin”. Pyhät enkelit kantavat pienet lapset heidän äitiensä syliin. Ystävät, jotka ovat kauan olleet kuoleman erottamina, yhtyvät, eivätkä enää koskaan eroa, vaan ilolauluja laulaen nousevat yhdessä ylös Jumalan kaupunkiin.

Pilvivaunun kummallakin sivulla on siivet ja sen alla elävät pyörät; ja vaunun kiitäessä ylöspäin pyörät huutavat: ”Pyhä”, ja siivet liikkuessaan huutavat: ”Pyhä”, ja enkelisaattue huutaa: ”Pyhä, pyhä, pyhä, Herra Jumala Kaikkivaltias.” Ja pelastetut huutavat: ”Halleluja!” samalla kun vaunu kiitää uutta Jerusalemia kohti. (Sisar Ellenin saamien sanomien mukaan pelastettujen avaruusmatka Orionin aukon läpi uuteen Jerusalemiin kestää seitsemän päivää; lähtö ilmeisesti viikon ensimmäisenä päivänä ja tulo perille sapattina. Tämä on RKK:n spekulointia).

Ennen kuin astutaan sisään Jumalan kaupunkiin Vapahtaja antaa seuraajilleen voiton tunnukset ja heidän kuninkaallisen asemansa arvomerkit. Kirkastetut pyhät järjestetään neliönmuotoisiin piireihin Kuninkaansa ympärille, jonka majesteettinen hahmo kohoaa pyhien ja enkelien yläpuolelle ja jonka kasvot säteilevät sydämellistä rakkautta heitä kohtaan. Jokainen katse pelastettujen lukemattomassa joukossa on kiinnitetty Häneen; jokainen silmä katselee Hänen kirkkauttaan, joka kerran oli ”niin runneltu”, että ”Hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo”.  Jeesus asettaa oikealla kädellään voittajien päähän kirkkauden kruunun. Jokainen pyhä saa kruunun, jossa on hänen uusi nimensä (Ilm.2:17) ja kirjoitus: ”Herralle pyhitetty.” Jokaiselle annetaan voittajan palmu ja välkkyvä harppu. Kun sitten johtavat enkelit antavat äänen, niin kaikkien kädet koskettelevat taitavasti harpun kieliä, saaden aikaan ihastuttavaa soitantoa, täyteläisin sointuvin sävelin. Sanomaton ihastus valtaa jokaisen sydämen, ja jokainen ääni yhtyy sydämestä kohoavaan ylistykseen: ”Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, Hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti.” Ilm.1:5,6.

Lunastetun joukon edessä on pyhä kaupunki. Jeesus avaa helmiportit, ja totuutta noudattanut kansa käy sisälle. Siellä he näkevät Jumalan paratiisin, joka oli Aadamin kotina hänen viattomuudentilassaan. Silloin kuullaan Jeesuksen äänen, täyteläisempänä kuin mikään kuolevaisten korviin osunut musiikki, sanovan: ”Teidän taistelunne on päättynyt.” ”Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.”

Nyt on täyttynyt Vapahtajan rukous opetuslastensa puolesta: ”Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka Sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani.” Asettaessaan verellään ostamansa sielut ”nuhteettomina, riemuitsevina” Isänsä kirkkauden eteen (Juud.24) Kristus sanoo: ”Tässä olen minä ja ne lapset, jotka Sinä olet minulle antanut.” ”Minä olen säilyttänyt ne, jotka Sinä minulle annoit.” Oi lunastavan rakkauden ihmettä ja sen hetken ihanuutta, jolloin iankaikkinen Isä, katsoessaan lunastettuja, näkee heissä oman kuvansa, synnin tuottaman häiriön poistettuna, sen aiheuttaman vamman parannettuna ja ihmisyyden saatettuna jälleen sopusointuun jumaluuden kanssa!

Sanomattomalla rakkaudella Jeesus toivottaa uskolliset palvelijansa tervetulleiksi heidän ”Herransa iloon”. Vapahtajan ilo on siinä, että Hän näkee kirkkauden valtakunnassa ne sielut, jotka ovat pelastuneet Hänen kärsimisensä ja alentumisensa kautta. Ja pelastetut osallistuvat Hänen iloonsa, kun näkevät autuaiden joukossa sellaisia, jotka ovat voitetut Kristukselle heidän rukoustensa, työskentelynsä ja rakkaudenuhrinsa avulla. Kun he kokoontuvat suuren valkoisen valtaistuimen ympärille ja näkevät ne, jotka he ovat voittaneet Kristukselle, sekä huomaavat näiden voittaneen muita ja heidän taas toisia, täyttää sanomaton ilo heidän sydämensä. Kaikki he ovat päässeet rauhan satamaan, missä asettavat kruununsa Jeesuksen jalkain juureen ja ylistävät Häntä halki iankaikkisuuden loppumattomien aikakausien.

KAKSI AADAMIA

Kun pelastetut on lausuttu tervetulleiksi Jumalan kaupunkiin, kaikuu ilmassa riemuitseva kunnioittavan palvonnan huuto. Ensimmäinen ja toinen Aadam kohtaavat toisensa. Jumalan Poika on avosylin vastaanottamassa sukumme kanta-isää, jonka Hän loi, joka teki syntiä Luojaansa vastaan ja jonka synnin tähden Vapahtajan ruumiissa ovat ristiinnaulitsemisen merkit. Kun Aadam näkee julmien naulojen jäljet, hän ei mene Herransa syliin, vaan nöyrästi heittäytyy Hänen jalkojensa juureen, huudahtaen: ”Arvollinen, arvollinen on Karitsa, joka oli teurastettu!” Vapahtaja nostaa hänet hellästi ylös ja pyytää häntä jälleen katselemaan Eeden-kotia, josta hän niin kauan on ollut karkoitettuna.

Eedenistä karkoittamisen jälkeen Aadamin maallinen elämä oli täynnä surua. Jokainen kuihtuva lehti, jokainen teurasuhri, jokainen kaunista luontoa kohdannut onnettomuus ja jokainen ihmisen viattomuutta rumentava tahra oli uusi muistutus hänen synnistään. Hän kärsi hirveitä tunnontuskia, kun näki pahuuden lisääntyvän ja vastaukseksi varoituksiinsa sai sen syytöksen, että hän itse oli syypää syntiin. Kärsivällisesti ja nöyrästi hän kantoi synnin rangaistusta lähes tuhat vuotta. Hän katui vilpittömästi syntiään, luottaen luvatun Vapahtajan ansioihin ja kuoli ylösnousemuksen toivossa. Jumalan Poika sovitti ihmisen epäonnistumisen ja lankeemuksen; ja sovitustyön perusteella Aadam asetetaan nyt jälleen entiseen herruuteensa.

Hurmaantuneena hän katselee niitä puita, jotka kerran olivat hänen ilonaan, puita, joista hän viattomuutensa onnellisina päivinä oli poiminut hedelmiä. Hän näkee viiniköynnöksiä, joita hänen omat kätensä ovat hoitaneet, ja kukkia, joita hän kerran mielihalulla vaali. Hän tajuaa näyn todellisuuden; hän käsittää, että tämä tosiaankin on ennalleen saatettu Eeden, nyt vieläkin viehättävämpänä kuin sinä aikana, jolloin hänet sieltä karkoitettiin. Vapahtaja johtaa hänet elämän puun luo, ottaa siitä ihanan hedelmän ja kehottaa häntä syömään. Hän katsoo ympärilleen ja näkee suuren joukon sukunsa jäseniä pelastettuna seisovan Jumalan paratiisissa. Silloin hän heittää väkkyvän kruununsa Jeesuksen jalkojen juureen, heittäytyy Hänen rintaansa vasten ja syleilee sukunsa Lunastajaa. Hän koskettelee kultaista harppua, ja taivas kajahtelee voittolaulusta: ”Arvollinen, arvollinen, arvollinen on Karitsa, joka oli teurastettu ja elää jälleen.” Koko Aadamin suuri perhe yhtyy lauluun ja heittäen kruununsa Vapahtajan jalkojen juureen kumartuu kunnioittaen palvomaan Häntä.

Tämän jälleenyhdistämisen todistajina ovat enkelit, jotka Aadamin langetessa itkivät, ja iloitsivat, kun Jeesus kuolleista nousemisensa jälkeen astui ylös taivaaseen, hankittuaan ylösnousemisoikeuden kaikille, jotka uskovat Hänen nimeensä. Nyt he näkevät pelastustyönsä loppuun suoritettuna ja yhtyvät pelastettujen ylistyslauluun.”

Vielä on tuleva neljäs osa pelastettujen suurta vapautusta. Aika on todella lyhyt. Kristillisten kirkkojen luopumus on hämmästyttävän suurta. Babylonin vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, myös adventtikansa, jonka uranuurtajia Ellen G. White oli. Jos nyt Luther nousisi kuolleista, ei hän tuntisi nimeään kantavaa kirkkoa omakseen. Jos nyt Ellen White nousisi kuolleista, ei hän tuntisi Adventtikirkkoa omakseen. Paavali ennustaa, että Jeesus ei tule ennenkuin luopumus ensin tapahtuu Jumalan seurakunnassa 2Tess.2:3. Jeesuksen tulo on todella lähellä! Nyt on viimeinen aika tehdä parannus, että voisimme päästä riemuitsevien pelastettujen suureen joukkoon uudeksi luodussa maassa. Aamen.