Ellen White: "Pian 1844:n pettymyksen jälkeen minulle annettiin ensimmäinen näkyni. Olin käymässä Portland’issä rouva Haines’in luona. Hän oli rakas sisareni Kristuksessa, ja me olimme kiintyneet toisiimme koko sydämestämme. Meitä oli kaikkiaan viisi naista polvistuneina hiljaa perhealttarin ääressä. Rukoillessamme Jumalan voima laskeutui päälleni valtavammin kuin milloinkaan ennen.

Tuntui kuin olisin ollut valon ympäröimä ja olin kohoavinani yhä korkeammalle ja korkeammalle maasta. Käännyin katsellakseni adventtikansaa maailmassa, mutta en voinut huomata sitä. Silloin ääni sanoi minulle: ”Katso uudelleen, mutta hiukan ylemmäksi.” Kehoitusta noudattaen nostin silmäni ja näin suoran, mutta kaidan polun korkealla maailman yläpuolella. Tällä polulla adventtikansa vaelsi kohden kaupunkia, joka sijaitsi polun loppupäässä. Polun alkupäässä heidän takanaan loisti kirkas valo, minkä enkeli selitti tarkoittavan ”keskiyön huutoa” (katso Matt.25:6, Milleriläiset julkaisivat vuodesta 1842 alkaen ”THE MIDNIGHT CRY” lähetyslehteä. Ensimmäinen numero päivätty 17.11.1842). Tämä valo valaisi koko polkua ollen sillä vaeltavien jalkain valona, jotteivät he kompastuisi.

Jos he pitäisivät silmänsä suunnattuina Jeesukseen, joka kulki juuri heidän edellänsä johtaen heitä kaupunkiin, olivat he turvassa. Mutta pian muutamat väsyivät ja sanoivat kaupungin olevan kovin etäällä, sillä he olivat toivoneet saavuttavansa sen ennemmin. Silloin Jeesus tahtoi rohkaista heitä kohottamalla väkevän oikean kätensä, ja siitä lähti valo, mikä aaltoili adventtijoukon ylitse, ja he huusivat: ”Hallelujah!” Toiset kielsivät ajattelemattomasti takanaan olevan valon sanoen, ettei Jumala ollut johdattanut heitä siihen asti. Heidän takanaan oleva valo sammui jättäen heidän jalkansa täydelliseen pimeyteen, ja niin he kompastuivat kadottaen näkyvistään sekä päämäärän että Jeesuksen ja lankesivat pois polulta alas pimeään ja jumalattomaan maailmaan.

Pian me kuulimme Jumalan äänen ikäänkuin paljojen vesien pauhinan julistavan meille Jeesuksen tulon päivän ja hetken. Elossa olevat pyhät, luvultaan 144.000 tunsivat ja ymmärsivät äänen, kun taas jumalattomat luulivat ukkosen jyrisseen ja maan järkkyneen. Jumalan ilmoittaessa ajan Hän vuodatti ylitsemme Pyhän Hengen, jolloin kasvomme alkoivat kirkastua ja loistaa Jumalan kunniaa, aivankuin Mooseksen kasvot hänen astuessaan alas Siinain vuorelta.

144.000 olivat kaikki sinetöidyt ja liittyneet täydellisesti yhteen. Heidän otsiinsa oli kirjoitettu: ”Jumala, Uusi Jerusalem”, ja heidän otsissaan oli myös kirkas tähti, mikä sisälsi Jeesuksen uuden nimen. Nähdessään onnellisen, pyhän tilamme jumalattomat raivostuivat aikoen hyökätä kimppuumme käydäkseen meihin käsiksi ja heittääkseen meidät vankilaan. Mutta me ojensimme kätemme Herran nimessä, ja he kaatuivat avuttomina maahan. Silloin Saatanan synagooga tiesi, että Jumala oli rakastanut meitä, jotka saatoimme pestä toinen toisemme jalat ja tervehtiä veljiä pyhällä suudelmalla, ja he kumarsivat jalkojemme juuressa.

Pian katseemme suunnattiin itää kohti, sillä sinne oli ilmestynyt pieni musta, noin miehen puolen kämmenen suuruinen pilvi, minkä me kaikki tunsimme Ihmisen Pojan merkiksi. Vakavan hiljaisina meistä jokainen tarkkasi pilveä sen lähestyessä ja tullessa valoisammaksi ja yhä kirkkaammaksi ja kirkkaammaksi, kunnes se muodosti suuren, valkoisen pilven. Sen alapuoli oli ikäänkuin tulta; pilven yläpuolella oli sateenkaari, ja sen ympärillä oli kymmenentuhatta enkeliä, jotka lauloivat mitä suloisinta laulua, ja pilven päällä istui Ihmisen Poika. Hänen hiuksensa olivat valkeat laskeutuen aaltoilevina kiharoina Hänen hartioilleen, ja Hänen päässänsä oli monta kruunua. Hänen jalkansa olivat ikäänkuin tulta. Hänen oikeassa kädessään oli terävä sirppi ja vasemmassa hopeapasuuna. Hänen silmänsä olivat kuin tulenliekit, mitkä tunkeutuivat Hänen lastensa lävitse tutkistellen heitä tarkoin. Silloin kaikki kasvot kalpenivat, ja niiden kasvot, jotka Jumala oli hyljännyt, muuttuivat mustiksi, jolloin me kaikki huudahdimme: ”Kuka voi kestää? Onko pukuni tahraton?” Sitten enkelit lakkasivat laulamasta, ja jonkin aikaa vallitsi pelottava äänettömyys, minkä jälkeen Jeesus puhui: ”Ainoastaan ne, joilla on puhtaat kädet ja puhdas sydän, saattavat kestää; minun armossani on teille kylliksi.” Tämän kuullessamme kasvomme kirkastuivat, ja ilo täytti jokaisen sydämen. Enkelit virittivät korkeamman sävelen ja lauloivat jälleen pilven saapuessa vielä lähemmäksi maata.

Sitten Jeesuksen hopeapasuuna kajahti Hänen laskeutuessaan pilvellä verhonaan tulenliekit. Hän katsahti nukkuvien pyhien hautojen puoleen, nosti silmänsä ja kätensä taivasta kohden ja huusi: ”Herätkää, herätkää, herätkää te, jotka tomussa makaatte, ja nouskaa ylös!” Silloin tapahtui suuri maanjäristys. Haudat aukenivat, ja kuolleet virkosivat eloon puettuina kuolemattomuuteen. 144.000 huudahtivat: ”Hallelujah” nähdessään jälleen ystävänsä, jotka kuolema oli heiltä riistänyt ja samassa hetkessä meidät muutettiin ja temmattiin yhdessä heidän kanssaan Herraa vastaan yläilmoihin.

Nousimme kaikki yhdessä pilveen ja kohosimme seitsemässä päivässä lasimerelle (Orionin tähdistön tuolle puolen uuteen Jerusalemiin), jonka jälkeen Jeesus otti esille kruunut ja asetti ne omalla oikealla kädellään meidän päähämme. Hän ojensi meille kultaiset harput ja voitonpalmut. Lasimerellä 144.000 seisoivat täydessä neliössä. Muutamilla heistä oli hyvin kirkkaat kruunut, toisilla taas vähemmän kirkkaat. Muutamien kruunuissa näytti olevan runsaasti tähtiä, kun taas toisilla oli vain harvoja tähtiä kruunussaan. Kaikki olivat täysin tyytyväisiä kruunuihinsa. He olivat kaikki puetut ihaniin, olkapäiltä jalkoihin asti ulottuviin valkoisiin vaippoihin. Enkelit ympäröivät meitä joka puolelta astellessamme lasimeren poikki kaupungin portille. Jeesus kohotti väkevän, mainehikkaan kätensä, tarttui kiiltäväsaranaiseen helmiporttiin, avasi sen selkoselälleen ja lausui meille: ”Te olette pesseet vaatteenne minun veressäni, puolustaneet sitkeästi totuuttani, käykää sisälle.” Me astuimme kaikki sisälle tuntien, että meillä oli täysi oikeus kaupunkiin.

Me näimme siellä elämänpuun ja Jumalan valtaistuimen. Valtaistuimelta juoksi puhdas vesivirta, ja virran molemmilla puolilla oli elämänpuu. Virran kummallakin puolella oli puunrunko, molemmat puhdasta, loistavaa kultaa. Ensiksi luulin näkeväni kaksi eri puuta, mutta tarkastettuani uudelleen näin niiden yhtyneen latvasta yhdeksi puuksi. Siis molemmin puolin elämänvirtaa kasvoi elämänpuu. Sen oksat taipuivat sitä paikkaa kohti, missä me seisoimme, ja sen hedelmät olivat ihania. Ne näyttivät hopealla sekoitetulta kullalta.

Me menimme kaikki puun alle ja istuuduimme katselemaan paikan ihanuutta. Silloin veljet Fitch ja Stockman, jotka olivat saarnanneet valtakunnan evankeliumia ja jotka Jumala oli laskenut haudan lepoon heitä säästääkseen, tulivat luoksemme kysyen meiltä, mitä me olimme kokeneet heidän nukkuessaan. Yritimme muistella suurimpia koetuksiamme, mutta ne näyttivät niin mitättömiltä verrattuna siihen ylen runsaaseen ja määrättömään iankaikkiseen kirkkauteen, mikä meitä ympäröi, ettemme kyenneet niistä kertomaan, vaan huudahdimme: ”Hallelujah, taivas on huokea kyllä!” ja me soitimme ihania harppujamme saaden taivaan salit heläjämään.

Näyn päätyttyä kaikki näytti muuttuneen. Synkeys peitti kaiken, mitä katselin. Oi, miten pimeältä tämä maailma minusta näyttikään! Itkin huomatessani olevani täällä ja tunsin koti-ikävää. Olin nähnyt paremman maailman, ja se oli tehnyt tämän maailman mitättömäksi minulle.

Kerroin tämän näkyni Portland’issa asuville uskovaisille, jotka täydellisesti uskoivat sen olevan Jumalasta. He kaikki uskoivat, että Jumala oli valinnut tämän tavan lokakuussa tapahtuneen suuren pettymyksen jälkeen lohduttaakseen ja vahvistaakseen kansaansa. Todistus oli Herran Hengen elävöittämä ja ikuisuuden vakavuus lepäsi yllämme. Sanomaton pelko täytti sieluni ajatellessani että minut, joka olin niin nuori ja heikko, olisi valittu välikappaleeksi, jonka kautta Herra antaisi valoa kansalleen. Ollessani Herran voiman vaikutuksen alaisena sydämeni oli iloa tulvillaan; olin olevinani pyhien enkeleiden ympäröimänä taivaan saleissa, missä kaikkialla vallitsee rauha ja ilo, ja herääminen kuolevaisen elämän todellisuuteen oli surullinen ja katkera muutos." "Ellen G. Whiten Kristillisiä kokemuksia ja opetuksia", sivut 36 - 39. 

Sisar Ellen joutui olemaan vielä 71 vuotta tämän näyn saatuaan meidän pimeässä maailmassamme ja on nyt haudassa erityisylösnousemukseen asti, joka tapahtuu juuri ennen Jeesuksen tuloa (Dan.12:2). Jumala teki valtavan työn hänen kauttaan seurakuntansa hyväksi ja sielujen pelastukseksi. Nykyään pääkonferenssin alaisena olevan seurakunnan johtajat ja saarnaajat ovat sammuttamassa sitä valoa, joka vaeltajien polulle loistaa korkeuksissa. Suuri osa adventtikansaa on putoamassa pimeyteen, sillä he luottavat enemmän ihmisauktoriteettiin kuin Jumalan sanaan ja todistuksiin. Mutta Jumalalla on jäännös, jonka ohjenuorana ovat sanat Jesaja 8:20: ”Pysykää laissa ja todistuksessa!” Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole.” Aamen.