Apostolien kuoltua seurakuntaa kohtasi suuri luopumus Raamatun totuudesta. Seurakunnan päänä ei enää ollut Kristus, eikä sen Jumalana enää ollut Yehovah (YHVH), vaan Kolminaisuus, Saatana. Maalliseen valtaan yhtyneenä siitä tuli todellisten Jumalan lasten vainooja. Sama luopumus on parhaillaan käynnissä viimeisessä, Jeesuksen tuloa odottavassa seurakunnassa. Ensimmäinen suuri luopumus on opetuksena ja varoituksena meille meneillään olevasta viimeisestä seurakunnan suuresta luopumuksesta. Seurakunta on yhtymässä paavinvaltaan ja tulee olemaan pahin Jumalan uskollisten lasten vainooja yhdessä katolisten ja luopioprotestanttien kanssa, juuri ennen Jeesuksen toista tuloa.

Seurakunnan ensimmäisestä suuresta luopumuksesta kirjoittaa Yehovah'n uskollinen sanansaattaja Ellen G. White, kirjassa ”Lunastuksen historia”, sivuilla 256 – 260:

”Toisessa kirjeessään tessalonikalaisille apostoli Paavali ennusti suuresta luopumuksesta, mikä oli oleva seurauksena paavinvallan perustamisesta. Hän selitti, ettei Kristuksen päivä tule, ’ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä Jumalaksi tahi jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala’. Ja edelleen apostoli varoittaa veljiään, että ’laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa’, 2Tess.2:3,4,7. Jo niin aikaisin hän näki seurakuntaan pujahtavan erehdyksiä, jotka valmistaisivat tietä paavinvallan kehittymiselle.

Vähän kerrassaan, ensin salaa ja hiljaisuudessa, ja vähitellen julkisemmin, kasvaen voimassa ja päästen valtaamaan ihmisten mieliä, laittomuuden salaisuus eteni tehden pettävää ja herjaavaa työtään. Melkein huomaamatta pakanalliset tavat kulkeutuivat kristilliseen seurakuntaan. Sovittelun ja mukautuvaisuuden henki tukahtui joksikin aikaa niissä raivoisissa vainoissa, joita seurakunta sai kärsiä pakanuuden taholta. Mutta kun vaino lakkasi ja kristityt pääsivät jälleen kuninkaiden hoveihin ja palatseihin, seurakunta hylkäsi Kristuksen ja Hänen apostoliensa nöyrän yksinkertaisuuden ja omaksui pakanallisten pappien ja hallitsijoiden loiston ja komeuden ja vaihtoi Jumalan vaatimukset inhimillisiin teorioihin ja perinteisiin. Konstantinuksen nimellinen kääntyminen neljännen vuosisadan alkupuolella tuotti suurta iloa, ja vanhurskauden vaatteisiin pukeutunut maailma marssi seurakuntaan. Turmeluksen työ edistyi nyt nopeasti. Ulkonaisesti näytti siltä, kun pakanuus olisi hävinnyt, mutta todellisuudessa se voitti. Sen henki hallitsi seurakuntaa. Sen opit, menot ja taikausko sekottuivat Kristuksen seuraajiksi tunnustautuvien uskoon ja jumalanpalvelukseen.

Tämä pakanuuden ja kristinuskon välinen sovittelu päättyi ’laittomuuden ihmisen’ ilmaantumiseen, josta profetioissa on ennustettu, että hän asettuu Jumalaa vastaan ja korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle. Tuo väärän uskonnon jättiläismäinen järjestelmä on Saatanan voiman mestarinäytös, muistomerkki hänen yrityksistään asettua valtaistuimelle hallitsemaan maata oman tahtonsa mukaan.

Saavuttaakseen maallisia etuja ja kunniaa seurakunta pyrki tavoittelemaan maan suurten miesten suosiota ja kannatusta, ja hyljättyään täten Kristuksen se suostutettiin osoittamaan alamaisuuttaan Saatanan edustajalle – Rooman piispalle.

Roomalaiskatolisuuden tärkeimpiä oppeja on, että paavi on Kristuksen maailmanlaajuisen seurakunnan näkyväinen pää, jolla on ylin valta hallita kaikkia piispoja ja pappeja kaikissa osissa maailmaa. Mutta ei siinä vielä kyllin, vaan paavi on röyhkeästi anastanut itselleen jopa jumaluudenkin arvonimiä.

Saatana tiesi hyvin, että Raamattu auttaisi ihmisiä huomaamaan hänen petoksensa ja vastustamaan hänen valtaansa. Juuri Sanan avullahan Vapahtajakin oli vastustanut hänen hyökkäyksiään. Kristus torjui jokaisen hyökkäyksen iankaikkisen totuuden kilvellä sanoen: ’Kirjoitettu on.’ Vastustajan jokaista vihjausta vastaan Kristus käytti Sanan viisautta ja voimaa. Jotta Saatana voisi pitää ihmisiä vallassansa ja pystyttää paavillisen anastajavallan, hänen täytyi pitää heitä tietämättöminä Raamatusta. Raamattu korottaisi Jumalaa ja saattaisi puutteelliset ihmiset heidän oikeaan asemaansa. Siksi Saatana tahtoi pitää sen pyhät totuudet salassa ja tukahduttaa ne. Rooman kirkko omaksui tämän kannan. Raamatun levittäminen oli satojen vuosien aikana kiellettyä. Kansa ei saanut lukea sitä eikä pitää sitä kodeissaan, ja periaatteettomat papit ja prelaatit tulkitsivat sen opetuksia omien pyyteittensä hyväksi. Täten paavi tunnustettiin melkein kaikkialla maailmassa Jumalan sijaishallitsijaksi jolle oli annettu ylin hallitusvalta sekä kirkossa että valtiossa.

PAAVINVALTA MUUTTAA AJAT JA LAIN

Kun nyt virheiden paljastaja oli raivattu tieltä, Saatana toimi oman tahtonsa mukaan. Profetia oli ennustanut, että paavinvalta oli pyrkivä ’muuttamaan ajat ja lain.’ Dan.7:25. Se ei vitkastellut tähän tehtävään ryhtyessään. Tarjotakseen pakanuudesta kääntyneille heidän epäjumalainpalvontansa korvikkeen ja siten edistääkseen heidän nimellistä kristinuskon vastaanottamistansa, se solutti vähitellen kuvien ja pyhäinjäännösten palvonnan kristilliseen jumalanpalvelukseen. Lopulta yleinen kirkolliskokous vahvisti asetuksellaan tämän paavillisen epäjumalanpalvelusjärjestelmän. Täydentääkseen tämän jumalattoman tekonsa Rooma päätti pyyhkiä Jumalan laista pois toisen käskyn, joka kieltää kuvien palvonnan, sekä jakaa kymmenennen käskyn kahtia, niin että lukumäärä pysyisi samana.

Pakanuuden hyväksi mukautuva henki valmisti tietä vieläkin pitemmälle menevään taivaan arvovallan halveksimiseen. Saatana muutti neljättäkin käskyä ja koetti syrjäyttää ikivanhan sapatin, sen päivän, jonka Jumala oli siunannut ja pyhittänyt, ja korottaa sen tilalle pakanoiden juhlallisesti viettämän, ’kunnioitettavan auringon päivän’. Tähän muutokseen ei ensialussa pyritty avoimesti. Kaikki kristityt olivat ensimmäisinä vuosisatoina pitäneet oikeata sapattia. He kiivailivat Jumalan kunnian puolesta, ja uskoessaan, että Hänen lakinsa oli muuttumaton, he innokkaasti valvoivat sen säädösten loukkaamattomuutta. Mutta edustajiensa välityksellä Saatana toimi suurella taitavuudella päämääränsä saavuttamiseksi. Jotta ihmisten huomio kiintyisi sunnuntaihin, hän teki siitä juhlapäivän Kristuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Sinä päivänä pidettiin uskonnollisia jumalanpalveluksia, mutta sitä pidettiin kuitenkin vielä huvittelupäivänä, kun taas sapattia edelleenkin vietettiin pyhänä.

Jo pakanana ollessaan Konstantinus julkaisi käskyn, joka määräsi sunnuntain vietettäväksi yleisenä juhlapäivänä kaikkialla Rooman maailmanvallan alueella. Kääntymyksensä jälkeen hän yhä pysyi sunnuntain uskollisena kannattajana, ja uuteen uskoonsa innostuneena hän pakotti kansan noudattamaan tätä pakanallista käskyään. Mutta tälle päivälle näin osoitettu kunnia ei vielä ollut kylliksi estämään kristittyjä pitämästä oikeata sapattia Herran pyhänä päivänä. Oli otettava vielä yksi askel: väärä sapatti oli korotettava samanarvoiseen asemaan kuin oikeakin. Muutamia vuosia Konstantinuksen käskyn julkaisemisen jälkeen Rooman piispa antoi sunnuntaille arvonimen Herran päivä. Täten saatiin kansa vähitellen johdetuksi pitämään sitä pyhän arvoisena. Alkuperäistäkin sapattia pidettiin kuitenkin yhä.

Pääpettäjä ei ollut vielä suorittanut työtään loppuun. Hän oli päättänyt koota kristityn maailman oman lippunsa alle ja käyttää valtaansa sijaishallitsijansa, ylpeän ylipapin, välityksellä, joka väitti olevansa Kristuksen sijainen. Hän pääsikin tarkoitustensa perille puolikääntyneiden pakanoiden, kunnianhimoisten prelaattien ja maailmaa rakastavien kirkonmiesten avulla. Kerta toisensa jälkeen pidettiin suuria kirkolliskokouksia, joihin kokoontui kirkollisia mahtimiehiä kaikkialta maailmasta. Melkein jokaisessa kirkolliskokouksessa Jumalan säätämää sapattia painettiin aina hiukan alemmaksi, kun taas sunnuntaita samanaikaisesti vastaavasti korotettiin. Siten pakanallista juhlaa lopulta ruvettiin kunnioittamaan jumalallisena säädöksenä, kun taas Raamatun sapatti selitettiin muinaismuistoksi juutalaisuudesta, ja sen pyhittäjät kirottiin.

Tuo suuri luopio oli onnistunut korottamaan itsensä ’yli kaiken, mitä Jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan’ 2Tess.2:4. Hän oli rohjennut muuttaa Jumalan laissa sen ainoan käskyn, joka kiinnittää koko ihmissuvun huomion totiseen ja elävään Jumalaan. Neljännessä käskyssä Jumala ilmaisee itsensä taivaitten ja maan Luojana, jossa ominaisuudessa Hän eroaa kaikista vääristä jumalista. Jumala pyhitti seitsemännen päivän (perjantai-illasta lauantai-iltaan) luomistyönsä muistomerkkinä ihmisen lepopäiväksi. Sen oli määrä aina pitää elävä Jumala ihmisten mielissä kaiken olevaisen alkulähteenä ja kunnioituksen ja palvonnan kohteena. Saatanan pyrkimyksenä on vieroittaa ihmisiä heidän uskollisuudestaan Jumalaa kohtaan ja kuuliaisuudesta Hänen lailleen. Sen tähden hän kohdistaa erikoiset ponnistuksensa sitä käskyä vastaan, joka viittaa Jumalaan Luojana.

Protestantit väittävät nykyään, että Kristuksen ylösnouseminen sunnuntaina teki siitä kristillisen sapatin. Mutta siitä puuttuu Raamatun todistus. Ei Kristus eivätkä Hänen apostolinsa antaneet tuolle päivälle sellaista kunniaa. Sunnuntain pyhittäminen kristillisenä säädöksenä juontaa alkunsa siitä ’laittomuuden salaisuudesta’, joka jo Paavalin päivinä oli aloittanut työnsä. Missä ja milloin Herra on tunnustanut omakseen tämän paaviuden lapsen? Mikä laillinen syy voidaan esittää muutokselle, josta Raamattu kokonaan vaikenee?

Kuudennella vuosisadalla oli paavinvallan asema vakiintunut lujaksi. Sen valtaistuin oli pystytetty keisarilliseen pääkaupunkiin, ja Rooman piispa oli julistettu koko kirkon pääksi. Pakanuus oli antanut tilaa paaviudelle. Lohikäärme oli antanut pedolle ’voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan’ Ilm.13:2. Ja nyt alkoi se 1260 vuotta kestävä paavillinen sortoaika, josta oli ennustettu Danielin ja Johanneksen profetioissa (Dan.7:25; Ilm.13:5-7). Kristittyjä pakotettiin joko luopumaan uskonsa aitoudesta ja omaksumaan paavilliset seremoniat ja jumalanpalveluksen tai virumaan kuoliaaksi vankityrmässä, kärsimään kuoleman piinapenkissä, roviolla tai pyövelin kirveen alla. Nyt täyttyivät Jeesuksen sanat: ’Omat vanhemmatkin ja veljet ja sukulaiset ja ystävät antavat teidät alttiiksi; ja muutamia teistä tapetaan ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden’ Luuk.21:16,17. Vaino kohtasi uskollisia suuremmalla raivolla kuin koskaan ennen, ja maailmasta tuli suunnattoman suuri taistelukenttä. Vuosisadat Kristuksen seurakunta löysi suojaa yksinäisistä ja tuntemattomista pakopaikoista, niinkuin profeetta sanoo: ’Ja vaimo pakeni erämaahan, jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka, että häntä elätettäisiin siellä tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää.’ Ilm.12:6.”

Turvaa Raamatun Jeesukseen, sapatin Herraan, niin sinä pelastut. Aamen.