Useita vuosia sitten Posion silloinen kirkkoherra Timo Suutari tuli minua tapaamaan. Hän halusi nähdä kiistakumppaninsa kasvoista kasvoihin ennen muuttoaan Kuhmoon; olimme näet paikallislehden lukijapalstalla eri mieltä siitä, kuuluvatko laki ja evankeliumi yhteen. Hänestä ne eivät kuuluneet yhteen ja minä olin aivan toista mieltä. Hänen käyntinsä oli lämminhenkinen ja iloinen kokemus niin minulle ja vaimolleni kuin lapsillemmekin, jotka muistavat häntä hyvällä, sillä pihaamme ajoi Juusolan kauppa-auto ja hän osti vekaroillemme jäätelöt. Jumala siunatkoon häntä ja hänen perhettään.

Mitä mieltä sinä olet, kuuluvatko laki ja evankeliumi yhteen vai eivät, luettuasi Jumalan sanansaattajan Ellen Whiten näyn taivaan pyhäkön kaikkein pyhimmästä?

Kirjasta "Hengellisiä kokemuksia", s. 37–41:

Veljien ja sisarten kokoontuessa eräänä sapattina v. 1847 yhteen Topsham’issä, Maine’ssa, Herra antoi minulle seuraavan näyn: Tunsimme harvinaista rukouksen henkeä. Ja rukoillessamme Pyhä Henki laskeutui ylitsemme. Olimme sangen onnellisia. Pian maalliset katosivat näköpiiristäni, ja minä vaivuin Jumalan kirkkauden näkyyn. Näin enkelin nopeasti lentävän luokseni. Nopeasti hän kantoi minut maan päältä pyhään kaupunkiin (joka on Orionin aukon tuolla puolen). Kaupungissa minä näin temppelin, jonne menin sisälle. Käytyäni ovesta sisälle saavuin ensimmäisen esiripun luo. Esirippu nostettiin, ja minä astuin pyhäkön etummaiseen osaan eli pyhään. Siellä minä näin suitsutusalttarin, kynttilänjalan, jossa oli seitsemän lamppua, sekä pöydän, jolla näkyleivät pidettiin. Katseltuani pyhän kirkkautta Jeesus kohotti toisen esiripun, ja minä astuin kaikkein pyhimpään.

Pyhimmässä näin arkin. Sen kansi ja sivut olivat puhtainta kultaa. Arkin molemmissa päissä oli kummassakin viehättävä keruupi, jotka levittivät siipensä sen yli. Keruupien kasvot olivat käännetyt toinen toisiinsa, ja katseet olivat suunnatut alaspäin. Enkelien välissä oli kultainen suitsutusastia. Arkin yläpuolella, missä enkelit seisoivat, oli erinomaisen kirkas loiste, näöltään ikään kuin valtaistuin, jossa Jumala asui. Jeesus seisoi arkin vieressä, ja pyhien rukousten noustessa Hänen tykönsä suitsutus astiassa rupesi savuamaan, ja Jeesus esitti heidän rukouksensa suitsutussavun kera Isälleen. Arkissa oli kultainen manna-astia, Aaronin kukoistanut sauva ja kivitaulut, jotka oli kirjan tavoin taitetut yhteen. Jeesus avasi ne, ja minä näin kymmenen käskyä, jotka Jumala omalla sormellaan oli niihin kirjoittanut. Toisessa taulussa oli neljä käskyä ja toisessa kuusi. Toisessa taulussa olevat neljä käskyä loistivat kirkkaammin kuin toiset kuusi käskyä. Mutta neljäs käsky, sapattikäsky, voitti kaikki muut kirkkaudessa; sillä sapattikäsky oli erotettu pidettäväksi Jumalan pyhän nimen kunniaksi. Pyhä sapatti loisti ihanana. Kirkkauden sädekehä oli sen ympärillä. Minä näin, ettei sapattikäskyä oltu naulattu ristiin. Jos se olisi ollut naulattu ristiin, niin olisivat myöskin toiset yhdeksän käskyä olleet naulattu ristiin, ja silloin meillä olisi vapaus rikkoa jokaista käskyä yhtähyvin kuin neljättäkin käskyä. Näin, ettei Jumala ollut muuttanut sapattia, sillä Hän ei milloinkaan muutu. Mutta paavi oli sen muuttanut seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle, sillä hän oli muuttava ajat ja lain.

Ja minä näin myös, että jos Jumala olisi muuttanut sapatin seitsemänneltä päivältä ensimmäiselle päivälle, olisi Hän myös muuttanut sapattikäskyn kirjoituksen kivitauluissa, jotka nyt säilytetään arkissa, taivaallisen temppelin kaikkein pyhimmässä, ja sapattikäsky olisi kuulunut näin: Ensimmäisenä päivänä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Mutta minä näin, että kirjoitus oli tarkalleen samanlainen kuin sekin, minkä Jumala oli omalla sormellaan kirjoittanut kivitauluihin, jotka Hän oli antanut Moosekselle Siinain vuorella ja joissa sanottiin: ”Mutta seitsemäntenä päivänä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti” (keskiviikko todistaa yhä mikä on oikean viikon seitsemäs päivä, RKK’n huomautus). Minä näin, että pyhä sapatti on ja tulee jatkuvasti olemaan erottavana muurina Jumalan totisen Israelin ja uskottomien välillä. Näin, että sapatti on se suuri kysymys, joka liittää yhteen Jumalan rakkaiden ja odottavien pyhien sydämet.

Minä näin Jumalalla olevan lapsia, jotka eivät tunne eivätkä pidä sapattia. He eivät ole hylänneet sitä koskevaa valoa. Ahdistuksen ajan alussa meidät täytettiin Pyhällä Hengellä lähtiessämme julistamaan sapattia täydellisemmin. Tämä saattoi kirkot ja nimiadventistit (nimiadventistit ovat adventisteja, jotka ovat Jumalan jäännökselle antaman nimen rekisteröineet kaupalliseksi tavaramerkiksi, Trademark'iksi, ja jotka käyttävät sitä vainon välineenä veljiään vastaan) raivon valtaan, koska he eivät voineet kumota sapattitotuutta. Siihen aikaan kaikki Jumalan valitut näkivät selvästi, että meillä oli totuus, ja he lähtivät ulos kärsien vainoa kanssamme. Minä näin miekan, nälän, ruton ja suuren sekasorron maassa. Jumalattomat luulivat että me olimme tuottaneet nuo tuomiot heidän ylitsensä, ja he ryhtyivät pitämään neuvoa keskenään vapauttaakseen maan meistä, siten muka ehkäistäkseen pahan riehumisen.

Ahdistuksen aikana me kaikki pakenimme kaupungeista ja kylistä, mutta jumalattomat vainosivat meitä tunkeutuen aseineen pyhien asuntoihin. He kohottivat aseensa meitä tappaakseen, mutta ne murtuivat ja putosivat maahan yhtä voimattomina kuin oljen korret. Huusimme yötä ja päivää vapahdusta, ja huutomme nousi Jumalan eteen. Aurinko tuli esille, ja kuu seisoi alallansa. Virtain juoksu lakkasi. Mustat, raskaat pilvet nousivat ja iskivät toinen toisiaan vastaan. Oli kuitenkin yksi valoisa kohta, missä hohti kiinteä kirkkaus ja mistä Jumalan ääni kuului, kuten paljojen vesien pauhina, järkyttäen sekä taivasta että maata. Taivas aukeni ja sulkeutui ja oli nopeassa liikkeessä. Vuoret huojuivat, kuten ruoko tuulessa, heittäen yltympäri irtaantuneita kallionlohkareita. Meri kiehui kuin kattila, syösten kiviä maalle. Ja Jumalan ilmoittaessa Jeesuksen tulemisen päivän ja hetken ja antaessa iankaikkisen liiton kansalleen Hän puhui yhden lauseen kerrallaan ja sitten Hän keskeytti, jolloin sanat vyöryivät kautta koko maan. Jumalan Israel seisoi silmät ylös suunnattuina kuunnellen sanoja, jotka lähtivät Yehovah'n suusta ja vierivät kautta maan kuin mitä ankarimman ukkosen jyrinä. Tuntui pelottavan juhlalliselta. Kunkin lauseen lopussa pyhät kajauttivat: ”Kunnia! Halleluja!” Heidän kasvojaan valaisi Jumalan kirkkaus. Ne loistivat aivan kuin Mooseksen kasvot hänen astuessaan Siinailta. Jumalattomat eivät saattaneet niihin katsoa kirkkauden vuoksi. Loppumatonta siunausta lausuttaessa niille, jotka olivat kunnioittaneet Jumalaa pitämällä Hänen sapattinsa pyhänä, kuultiin voimakas riemuhuuto, kun oli saatu voitto pedosta ja sen kuvasta.

Sitten alkoi riemuvuosi, jolloin maa saisi levätä. Näin hurskaan orjan nousevan riemullisena ja voitokkaana ravistaen sitovat kahleensa, samalla kun hänen jumalaton isäntänsä joutui hämmennyksen valtaan tietämättä mitä tehdä; sillä jumalattomat eivät saattaneet ymmärtää Jumalan äänen sanoja. Pian ilmestyi suuri valkoinen pilvi. Se näytti suloisemmalta kuin milloinkaan ennen. Sen päällä istui Ihmisen Poika. Alussa emme erottaneet Jeesusta pilvellä, mutta pilven lähetessä maata saatoimme nähdä Hänen rakastettavan olemuksensa. Tämä pilvi, kun se ensin ilmestyi, oli Ihmisen Pojan merkki taivaalla. Jumalan Pojan ääni herätti nukkuvat pyhät, jotka nousivat puettuina ihanaan kuolemattomuuteen. Elossa olevat pyhät muutettiin silmänräpäyksessä ja temmattiin yhdessä heidän kanssaan pilvivaunuihin. Vieriessään ylöspäin ne näyttivät kauttaaltaan loistokkailta. Molemmin puolin vaunuja oli siipiä ja alla pyöriä. Vaunujen yletessä pyörät huusivat: ”Pyhä”, ja siivet liikkuessaan huusivat: ”Pyhä”, ja pyhien enkelien joukko pilven ympärillä huusi: ”Pyhä, pyhä, pyhä, Herra Jumala Kaikkivaltias!” ja pyhät pilvessä huusivat: ”Kunnia! Halleluja!” Näin vaunut ylenivät pyhään kaupunkiin. Jeesus avasi kultakaupungin portit ja johti meidät sisälle. Meidät lausuttiin tervetulleiksi sinne, sillä me olimme pitäneet ”Jumalan käskyt”, ja meillä oli ”oikeus elämän puuhun.” Näitä näki uskollinen todistaja Ellen White.

Taivaan pyhäkön kaikkein pyhimmässä oleva arkki, jossa on maailmankaikkeuden Hallitsijan valtakunnan perustuslaki, on nimeltään liitonarkki. ”Siinä oli kultainen suitsutusalttari ja liiton arkki, yltympäri kullalla päällystetty, jossa säilytettiin kultainen mannaa sisältävä astia ja Aaronin viheriöinyt sauva ja liiton taulut.” Hebr.9:4. Uskossa Kristukseen Raamatun evankeliumin vastaanottaminen saa aikaiseksi sen, että Jumalan vihollisesta tulee Hänen lapsensa joka pitää Hänen käskynsä eli ne samat sanat, jotka ovat Jumalan itsensä kivisiin liitontauluihin kirjoittamat: ”Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan”, sanoo Herra: ”Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieliinsä”; ja: ”heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista.” Hebr.10:16–17.

”… samoin Hän otti myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: ’Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.’” Luuk.22:20. Elämme parhaillaan suuren sovituspäivän aikaa syksystä 1844, joka alkoi vuotuisena suurena sovituspäivänä 22. lokakuuta tuona vuonna, ja jatkuu sovitustyönä niin pitkään kunnes viimeisen elossa olevan pelastetun teot ovat punnittu taivaan tuomioistuimessa ja hänen katumansa synnit siirretty pois pyhäköstä ja pantu Saatanan suureen syntireppuun. Pyhäkön puhdistuksen esikuvana Yehovah'lle arvotun kauriin verta, joka kuvasi Kristuksen uhria Golgatalla, tuli pirskottaa seitsemän kertaa myös armoistuimelle, joka oli liitonarkin kantena, joka arkki sisälsi liiton taulut. Vuoden aikana tehdyt Jumalan kansan lainrikkomukset eli synnit puhdistettiin näin pyhäkön kaikkein pyhimmästä ja pantiin Asaselille arvotun kauriin päälle, ja se vietiin erämaahan, joka kuvasi Saatanan tuhannen vuoden vankeustuomiota autiolla maapallolla, katso Ilm.20:2, 3Moos.16.luku.

Tänä suurena sovituspäivänä, jota olemme eläneet vuodesta 1844, Jeesus johdatti veli Ron Wyatt’in löytämään Jeremian kätkön Golgatan kallion uumenista! Keskiviikkona tammikuun kuudentena päivänä kello 14. vuonna 1982, hän löysi luolahuoneesta alkuperäisen Mooseksen erämaavaelluksen aikaisen koottavan ja purettavan pyhäkkö-telttamajan, kaikkine kaluineen, liitonarkkeineen, laintauluineen ja armonistuimineen, huolella paikoilleen aseteltuina. (Katso netistä: Ron Wyatt: Ark of the Covenant). Jeesuksen kuoltua ristillä sotamies puhkaisi keihäällä Hänen vasemman kylkensä. Kyljestä syöksähti veri- ja vesivirta alas pitkin Jeesuksen runneltua ruumista ristiä varten kallioon hakattuun koloon, josta se halkeaman kautta valui kuuden metrin syvyydessä olevan huoneen kattoon, pirskui sieltä edelleen lammikoksi alla olevan armoistuimen päälle, sovittaen näin konkreettisesti maailman synnin (Joh.1:29)!

”Jeremia” hebr. ”Yrimiyahu” tarkoittaa ”Yehovah on ylös nostettu”, katso Joh.12:32–33! Jeesus on perinyt isänsä nimen YHWH eli Yehovah, katso Hebr.1:4.

Jos Jumala voisi muuttaa täydellistä lakiaan, ei Jeesuksen olisi tarvinnut kuolla syntiemme tähden. Laittomuus olisi voitu tehdä lailliseksi, syyllinen syyttömäksi ja syytön syylliseksi. Näin toimii tämän maailman ruhtinas, vaan ei Jumala, joka on totuus ja rakkaus. Jumalan laki on Hänen luonteensa ilmaus. Pelastus Kristuksessa palauttaa meidät Jumalan kuviksi, joiksi Hän meidät loi, 1Moos.1:27. Jumala ei muutu, eikä Hänen ainosyntyinen Poikansa ikinä muutu: ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.” Hebr.13:8. Aamen. Halleluja!